Avis läheltä: Risto pitää Pohjois-Suomen pyörät pyörimässä

08.12.2023


Pohjoisen Suomen aluepäälliköllä Risto Mella-Aholla on yli 20 vuoden kokemus autonvuokrausalasta. Hän on aloittanut nuorena miehenä alan perustehtävistä ja vastaa nyt Aviksen ja Budgetin toiminnan sujuvuudesta useilla paikkakunnilla Kuopio-Vaasa akselilta aina kotipaikkakunnalleen Rovaniemelle ja pohjoisimpaan Suomeen asti.

”Tärkeimpänä tehtävänäni on toimia tukena paikkakuntakohtaisille Team Leadereille ja huolehtia siitä, että homma toimii”, Risto kiteyttää. ”Autan Team Leadereita ratkomaan mahdollisia haasteita esimerkiksi miehityksessä tai autojen saatavuudessa sekä kehitämme toimintaa ja työntekijöiden osaamista. Tärkeintä työssäni on oikeastaan olla saatavilla.”

Riston tyypillinen työpäivä alkaa aamulla kello 7. Aamurutiineihin kuuluu toimintaraportin ajaminen. Se sisältää ajantasaisen avaintilanteen paikkakunnittain ja toimii tärkeänä suunnannäyttäjänä kullekin toimipisteelle. Sitten puhelin alkaakin soida, sillä aamut ovat yleensä kiireisintä aikaa Aviksella. Autoja noudetaan, uusia kiireellisiä varauksia tulee sisään ja flunssakausi haastaa henkilöstöä.

Autonvuokrauksen operatiivinen toiminta tarkoittaa lukuisien lankojen käsissä pitämistä, kun autot pitää saada valmisteltua ja toimitettua asiakkaille laajalla alueella. Kun varaus tulee Avikselle omien nettisivujen, kolmannen osapuolen tai palvelukeskuksemme kautta, tarkistetaan ensin asiakkaan toiveet ja etsitään sitten oikea auto hänen tarpeisiinsa. Mahdolliset erikoisvarustelut asennetaan autoon ja se toimitetaan tarvittaessa oikealle paikkakunnalle.

Ennen luovutusta asiakkaalle auto puhdistetaan sisältä ja pestään. Asiakas joko noutaa auton toimipisteestämme tai se toimitetaan sovittuun paikkaan. Auton luovutuksen yhteydessä tarkistetaan vielä asiakkaan ajo-oikeus, varmistetaan että maksutiedoista on sovittu ja tehdään vuokrasopimus, jonka asiakas kuittaa sähköisellä allekirjoituksellaan. Tiimi voi myös perehdyttää asiakkaan kulkupeliin, mikäli se on vieras malliltaan.

”Asiakkaan kuuleminen ja tämän tarpeen ymmärtäminen on tärkeää työssämme”, Risto korostaa. ”Varsinkin yritysasiakkaiden tarpeet ovat moninaisia alkaen auton ominaisuuksista ja sopivuudesta joskus haastaviinkin olosuhteisiin. Joskus kysytään erikoisvarusteluita kuten työ- tai varoitusvaloja, hyllyrakennelmia pakettiautoon tai aggregaattia.” Siksi keskusteluyhteyden ja saman kielen löytäminen on tärkeää, ja siksi on hyvä, että asiakas kertoo jo varausvaiheessa mahdollisimman tarkkaan, mihin tarkoitukseen hän etsii autoa.

Pohjoisen pitkät välimatkat ja suuret kausivaihtelut tuovat Ristolle ja hänen tiimilleen ylimääräisiä haasteita. Joka paikkakunnalla ei ole kannattavaa pitää täyttä autovalikoimaa, vaan niitä siirretään paikkakunnalta toiselle asiakkaiden tarpeiden ja sesongin mukaan. Loppusyksystä yksi iso ponnistus eli renkaanvaihto koko autokannalle on juuri ohi, ja pohjoisessa aletaan varautua talven hiihtosesonkiin siirtämällä sinne lisää sopivaa autokantaa etelämpää.

”Parasta työssäni on se, ettei kahta samanlaista päivää ole”, Risto summaa. ”Kun aamulla ei tiedä, mitä päivä tuo tullessaan, mieli pysyy virkeänä. Pidän monipuolisista tehtävistä ja nautin voidessani ratkoa ongelmia ja auttaa täyttämään asiakkaiden tarpeita.”

Ei siis ihme, että jos Risto olisi auto, hän olisi Toyota Hilux -pickup. ”Se on luotettava työjuhta, jolla pärjää haastavissakin olosuhteissa.”