Ruukkien runoutta – upeita kesäkohteita ympäri Suomea

04.06.2024


Kotimaasta löytyy hienoja kesäkohteita, joista kiinnostavaa tekemistä löytävät niin kulttuuria, aktiviteetteja kuin ajanviettoa lapsille etsivät. Tällaisia ovat esimerkiksi vanhat ruukit ja tehdasympäristöt, jotka ovat eri puolilla Suomea heränneet tunnelmallisiksi käsityöläisyhteisöiksi ja matkailukohteiksi. Joko sinä tunnet nämä kaikki?

1. Verlan paperitehdas, Kouvola

Unescon maailmanperintökohde Verlan paperitehdasmuseo ja museokylä on jännittävää historiaa huokuva kohde Kouvolassa, parin tunnin ajomatkan päässä pääkaupunkiseudulta. Vanhaan paperitehtaaseen pääsee tutustumaan mm. rooliopastetuilla kierroksilla, ja tehtaan pihapiirissä on käsityöläisten kojuja sekä viehättäviä vanhoja rakennuksia. Lähistöllä pääsee tähyämään vanhempaa historiaa eli rautakautisia kalliomaalauksia joen toisella puolen. https://verla.fi/
 

2. Högforsin ruukki, Karkkila

Högforsin ruukki Karkkilassa läntisellä Uudellamaalla on vielä vähemmän tunnettu kulttuurikohde, mutta aktiivisen toimintansa ansiosta nousemassa kovaa vauhtia kesälomailijoiden must see -kyläksi. Ruukin alueelta löydät mm. pieniä putiikkeja kosmetiikasta sisustustarvikkeisiin, ravintolan, elokuvateatterin, hotellin sekä hyvinvointipalveluja. Kesän tapahtumiin kuuluvat mm. kylpyankkakelluntakilpailu, valokuvanäyttelyitä ja musiikkia. https://alaemali.fi/
 

3. Möhkön ruukki, Ilomantsi

Suomen itäisin kylä Möhkö sijaitsee Ilomantsissa. Koko kylä muotoutui aikoinaan Suomen suurimpiin kuuluneen järvimalmiruukin ympärille. Nykyään Möhkön ainutlaatuisesta kulttuuriympäristöstä löytyy teollisuushistoriallisia jäänteitä, muistoja sotahistoriasta ja kaunista luontoa. Ruukilla on myös Museoviraston restauroima ainutlaatuinen kanavajärjestelmä ja vanhassa asuntoproomussa Mantassa palvelee savottakahvila Möhkön Manta. Koitajoen kuohujen rannalla sijaitsee ruukin vanha paja, jossa järjestetään kesäisin taontanäytöksiä. https://mohkonruukki.fi/
 

4. Ahlströmin ruukki, Noormarkku

Suomen suurimpiin ja näyttävimpiin ruukkialueisiin lukeutuva Noormarkun ruukkialue on ollut Ahlströmin omistuksessa jo vuodesta 1870. Nykyään ruukkialueella on mahdollisuus monenlaiseen tekemiseen museonäyttelyistä melontaretkiin. Alueella sijaitsee mm. Makkarakosken sahamuseo, Alvar ja Aino Aallon suunnittelema kuuluisa Villa Mairea sekä erimittaisia retkeilyreittejä. https://ahlstrominruukki.fi/
 

5. Strömforsin ruukki, Loviisa

Itäisen Uudenmaan ruukkikylien suosikki on Strömforsin ruukki n. 1 h 20 min ajomatkan päässä pääkaupunkiseudulta. Ruukin historialliset asuin- ja tuotantorakennukset, kuten vasarapajat, muodostavat ainutlaatuisen kokonaisuuden, joka kutsuu aikamatkalle. Alueella toimii lähiruokaan panostavia ravintoloita sekä pieniä käsityöläisputiikkeja. Sieltä on myös vuokrattavissa urheilu- ja retkeilyvälineitä erilaisiin aktiviteetteihin. Opastetuilla kävelyillä tutustutaan ruukin tai sen rakennusten historiaan tai sukelletaan draamakävelyllä todellisen henkilön elämään. Sepän pajalla voi käydä seuraamassa raudan taontaa tai varata oman taontaelämyksen. https://stromforsinruukki.com/

Alkoiko jo menojalkaa syyhyttää tien päälle? Ota meiltä auto alle ja lähde kotimaan kesäseikkailuun! www.avis.fi ja www.budget.fi